MÄLÄSKÄN PERUNA - RUOKAPERUNAA TYRNÄVÄLTÄ
Mäläskän tilalla on pitkät perinteet perunantuotannossa. Osaamista on karttunut jo monen sukupolven ajan. Maailman muuttuessa uutta kehitetään jatkuvasti, mutta samalla on vaalittu myös hyvän perunantuotannon perinteitä - perunan tulee maistua perunalta!
Tilan kaikki pellot sijaitsevat Tyrnävällä, joka on tunnettu laadukkaasta perunastaan. High Grade -alueen siemenperunat, vankka viljelytaito, hyvät kasvuolosuhteet ja halu olla ylpeä omaa nimeä kantavasta perunasta takaavat makunautinnon suomalaisten ruokapöytiin.
Tyrnäväläisen Mäläskän Perunan tie ruokapöytään
Perunan tie suomalaisten ruokapöytiin käy monen vaiheen kautta. Jo ennen perunan istutusta pelloilla tehdään monia työvaiheita: muokataan maa, lannoitetaan, kynnetään ja jyrsitään. Kaikkien työvaiheiden jälkeen on tärkeää, että istutus osuu oikeaan aikaan, sillä kasvukausi on Suomessa lyhyt. Kasvukauden ajan perunan tulisi myös saada sopivassa suhteessa lämpöä ja sadevettä.
Kun perunaa viimein päästään nostamaan, ollaan vasta puolimatkassa. Nykyisin nostettua perunaa ei voi vain heittää auton lavalle ja viedä kauppaan, vaan jokainen mukula käy läpi tarkan laadunvalvonnan.
Laatua tarkkaillaan sekä ihmisten että koneiden avulla. Laatuvaatimukset täyttävät mukulat pestään tai harjataan, punnitaan ja pussitetaan. Vasta sen jälkeen peruna päätyy kauppaan ja sieltä suomalaisten ruokapöytiin.
“Laita peruna hetkeksi kuumaan veteen ja terveellinen ruoka on valmis. Designia parhaimmillaan”
- Mikko Mäläskä -
Perunalajikkeet ja tuotanto Tyrnävällä
Pitkä kokemuksemme perunanviljelystä on tuonut varmuutta nykypäivän perunakaupan vaatimusten hallintaan. Olemme investoineet moderniin laitteistoon niin pellolla kuin pakkaamossa, jotta perunoiden laatu pysyy korkeana ja logistiikka tehokkaana.
Tyrnävän pelloille istutettu, raikkaalla vedellä kasteltu ja puhtaassa ilmassa nostettu kotimainen peruna on aitoa terveysruokaa, jota ylpeydellä viljelemme.
Valikoimassamme on vuosittain kymmenkunta lajiketta, jotka täyttävät kaupan sekä ennen kaikkea kuluttajan tarpeet läpi vuoden. Mäläskän Perunan valikoimasta löydät niin kiinteät kuin jauhoiset perunat ja monikäyttöiset yleisperunat.
Pakkauskoot yhden kilon pussista 250 kilon kontteihin.
Ota yhteyttä
Voit ottaa meihin yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella.